tiistai 18. kesäkuuta 2013

Maalaiselämän arkea


Ruikkua väsyttää. Se on koko yön kulkenut hiirijahdissa, ilmeisesti ilman saalista, koska se on tasaisin väliajoin käynyt syömässä omasta kupistaan. Mutta nämä valoisat kesäyöt! Kuka jaksaisi nukkua kun maailma on paljon jännittävämpi tuolla ulkona.


Nämä villiruusut aloittaa meillä aina ruusujen kukinnan. uusia ruusupensaiden alkuja tupsahtelee aina lisää, jos ruohonleikkuu on jäänyt vähemmälle huomiolle piha-alueen ulkopuolella. Kukat ovat pieniä ja melko vaatimattomia, mutta se tuoksu huumaa. Jonakin kauniina päivänä siirrän vielä nämä yhtenäiseen aidanteeseen perhosten ja meidän ihmistenkin iloksi.


Unikot ilahduttavat meitä hetkisen ajan, mutta lähes hurmokseen saakka!

Kanoille ei kuulu nyt kovin hyvää. Tai miten tämän nyt ilmaisisi, olisiko se kuvaavaa, että kukkopaistin tuoksu leijuu jo ilmassa.
Meille on tullut sellainen ongelma, että kanat nokkivat munansa, joinakin aamuina munista ei ole näkyvissä märkää länttiäkään, ne ovat jo menneet parempiin suihin. Olen etsinyt tietoa, miten munien syömisestä voisi päästä eroon. Valkoiseksi maalattuja kiviä ollaan jo koetettu, seuraavaksi täytynee koettaa chili/ sinappi/ pippurilinjaa. Joku ehdotti myös kuumaa perunaa munankuorien sisälle.
Mies terottelee jo kirvestä.
Pohdittiin voisiko munien syöminen johtua vaillinaisesta ravintoaineiden saannista tai ulkoisista häiriötekijöistä...
Kun laitettiin ensimmäiset valkoiseksi maalatut kivet pesään, alkoi innokkain hautojakanamme samantien hautomishommiin. Se ei kertakaikkiaan suostunut tulemaan pesästä ulos. Siellä se jäkitti aurinkoisen kesäpäivän toisensa jälkeen hautomassa kahta kivenmurikkaa.
Kunnes sääli voitti ja uhrasimme viimeiset kaksi oikeaa kananmunaa sille haudottaviksi. Katsotaan nyt mahtaako niistä syntyä tipuset.
Eli ei tämä ekokanojen pitäminen aina niin helppoa ole, ainakaan jos haluaa itse herkutella tuoreilla kananmunilla:)

Ps. Minua ei kanasalaattikaan nyt houkuta...

1 kommentti:

  1. No voihan harmi...mikähän lie kanat nyt pannut sekaisin :/ Toivottavasti nyt kuitenkin rauhoittuvat kesän mittaan.

    VastaaPoista

Kommentteja on NIIN nautinnollista lukea, jätä ihmeessä omasi!